Ensimmäinen blogi ikinä... Minulla on ollut monta rautaa tulessa viimeaikoina, joten samaan kärryyn tämäkin mahtuu. Muuttoa, oman asunnon ostoa, koiraa, työmuutoksia ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: koulu. Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi ravintoneuvojan tai -terapeutin ammatti, jolle haluan hyvän pohjakoulutuksen. Selkein tie on aloittaa ravintolakokin koulutuksesta, koska hyvä pohja on kaiken perusta. Ei taloakaan rakenneta juoksuhiekkaan. Eritoten kiinnostaa erityisruokavalio ja urheilevana ihmisenä ruokien ravintosisällöt ja niiden vaikutukset suorituksiin. Ruoka on intohimoni urheilun ohella mutta koska minua ei ole luotu värittämään vain viivoille asti vaan myös niiden ulkopuolelle, en tule tekemään tulevaisuudessa ammatikseni pelkästään jompaa kumpaa vaan molempia sekoituksena. Josko siitä kehittyisi sopiva soppa.
Olen ensimmäisen kerran paloitellut hirvenlihaa varmaan alle kymmenvuotiaana ja kesätöissä olen ollut jo ennen teini-ikää serkkujen perunapellolla. Se, mistä ruoka tulee, on siis selkeä asia. Tämä johtanut varmasti omalta osaltaan siihen, että laadukkaat raaka-aineet ovat itselleni tärkeä lähtökohta ruuanteossa. Blogini tulee varmasti sisältämään myös jonkin verran urheiluun liittyviä päivityksiä sekä säännöllisen epäsäännöllisesti freelancer-mallina oloa. Kilpailen voimanostossa ja lukkopainissa, joidenka lisäksi harrastan brasilialaista jujutsua sekä nyrkkeilyä. Taustalta löytyy myös teini-ikäisenä harrastettua karatea ja ratsastusta. Urheilullinen elämä on työntänyt lusikkansa sen verran keitoksiini, että monesti muuntelen reseptejä sokerittomiksi tai rasvattomiksi tai gluteenittomiksi. Tai parhaimmassa (joskus myös pahimmassa) tapauksessa kaikiksi näistä. Lopuksi, suurena Pikku Myyn ihailijana lainaan hieman Tove Janssonia: "Se on meidän!", huudahti Pikku Myy ja hypähti istumaan pannukakun päälle.
